Positiivinen elämäntarina tukena nepsy-valmennuksessa
12. joulukuuta 2023
Löysin työhuonetta siivotessani opiskeluaikojen tehtäviä sekä pohdintoja, ja päätin julkaista näitä avuksi ja tueksi muille valmentajille sekä ammattilaisille neurokirjon kanssa työskentelyyn. Samat ajatukset ja menetelmät toimivat yhä tänä päivänäkin valmennuksessa, mutta enää en tiedä saisinko teksteihin tällaista nuoren minän innostusta sekä inspiraatiota, joka on syttynyt uuden ammatin äärellä. On ihanaa huomata kuinka eettinen sekä kestävä työ ja ammatti valmentamisesta lopulta tuli; en vaihtaisi päivääkään pois uraltani ja olen ylpeä voidessani sanoa, että vielä 11-vuoden jälkeenkin uskon valmennuksen voimaan ja näen sen vahvuudet joka päivä.
(2014) Olen törmännyt parivuotisen valmentajaurani aikana selkeimmin tarinan vaikutukseen ihmisen elämässä muutaman eri valmennettavani kautta. Vanhemmat ja ympäristö, jotka ovat osanneet suhtautua nepsy-nuoreen ja hänen haasteisiinsa realistisesti ja ymmärtävästi, ovat edesauttaneet nuoren hyvää suhtautumista itseensä. Tällainen asiakas osaa olla itselleen armollinen ja ymmärtäväinen, sekä osaa myös melko realistisesti arvioida omia kykyjään, taitojaan, mahdollisuuksiaan ja potentiaaliaan. Kannustava ympäristö näkyy joissain nuorissa uskalluksena unelmoida ja luoda tavoitteita, jotka eivät ensi silmäyksellä vaikuta ulkopuolisesta mahdolliselta. Kokemukseni kartuttua olen kuitenkin oppinut luottamaan asiakkaan omiin unelmiin ja siihen, että hyvän pohjan omaava henkilö kestää myös kokeilla ja epäonnistua.
Iso osa valmennukseen tulleista henkilöistä on selkeästi negatiivisen palautteen noidankehässä. Negatiivisesta palautteesta on syntynyt heille sisäinen ääni tai normitila (sosiaalinen tarina), josta käsin nämä ihmiset elämäänsä tarkastelevat. Useimmilla nepsy-asiakkaillani onkin takanaan pitkä historia erilaisuuden kokemuksia, epäonnistumisia, torjumista ja jopa syrjintää sekä kiusaamista. Negatiivinen palaute on muokannut heidän identiteettinsä usein jopa rikkoutuneeksi ja revityksi, jolloin heidän itsetuntonsa voi olla todella huono. Tästä syystä olen halunnut valmennuksellani auttaa asiakkaita rakentamaan uutta pohjaa elämälleen, vahvuusperusteisen itsetuntemuksen lisääntymisen myötä.
Negatiivisen elämäntarinan painottuminen asiakkaitteni elämässä ilmenee esim. tunne-elämän ongelmina. Vaikka neurologinen erilaisuus jo sinänsä vaikeuttaa useilla tunteiden tunnistamista, ilmaisemista ja säätelyä, haastaa negatiivinen kierre tunnetaitojen oppimista entistä enemmän. Suurella osalla asiakkaista onkin huomattavissa jonkinasteista masennusta, joka vaikuttaa minusta aivan luonnolliselta reaktiolta heidän kohtaamaansa suhtautumiseen. Jotkut asiakkaistani ovat ymmärtäneet terveen itsekkäästi masennuksensa johtuneen siitä ristiriidasta, jonka heidän erilaisuutensa on aiheuttanut ympäristölle. Tämä tieto ei ole välttämättä helpottanut masennuksen selättämistä, mutta on helpottanut valmentajan työtä vahvuuksien löytämisessä. Oman erityisyytensä hyväksyminen ja hyvänä näkeminen on luonut valmennukselle vahvan pohjan johon on voinut tukeutua vaikeina hetkinä.
Itsetuntemustyöskentelyssä olen käyttänyt työmenetelminä mm. luovia menetelmiä, MAPS:ia, arvotyöskentelyä, motivaatioharjoitteita, vahvuustyöskentelyä, miellyttävän arjen/elämän hahmottamista, sosiaalisten taitojen harjoitteita, tunnetyöskentelyä, oppimisstrategioiden hyödyntämistä, harrastus- ja mielenkiintokartoitusta, psykoedukaatiota mm. diagnooseista, positiivista psykologiaa, hyväksymisterapiaa, mindfulnessia, apuväline- ja tuentarvekartoitusta, arjen hallinnan harjoitteita, ongelmanratkaisuharjoitteita jne. Lista voi olla loputon ja minun periaatteeni on, että ei sen väliä mitä tekee, kunhan tekee jotain; kaikki vie aina jonkin verran eteenpäin.
Muistan selkeästi joitain asiakastapauksia, joissa olemme asiakkaan kanssa onnistuneet etenemään valmennusprosessissa joko ulkoistamisen, myönteisen tarinan ja/tai uudelleenmäärittelyn avulla. Esittelen tässä niistä muutaman keissin:
Erään valmennettavan kanssa olimme käsitelleet moneen otteeseen hänen vaikeuttaan hyväksyä nepsy-piirteensä. Hän ei kyennyt antamaan itselleen armoa tai helpotusta arjessa, vaan ajatteli aina kuinka hänen tulisi selvitä siitä ”mistä kaikki muutkin”. Vaikka olimme käsitelleet asiaa monesta eri näkökulmasta eri tekniikoilla, palasimme aina samaan pisteeseen. Eräässä valmennustapaamisessa puhuimme jälleen samasta asiasta, ja poimin asiakkaan puheesta huomion siitä, kuinka hän on erittäin suvaitsevainen muita ihmisiä kuin itseään kohtaan. Onnekseni muistin lukeneeni juuri aivojen toiminnasta ja siitä, kuinka meidän tulisi ymmärtää aivojemme toiminta erilliseksi itsestämme, eli omista ajatuksistamme, toiveistamme ja pyrkimyksistämme; oikeastaan kaikesta siitä miksi ITSEMME koemme. Kerroin asiakkaalleni hyvästä menetelmästä, jossa sisäiset haasteet voidaan ulkoistaa itsestä sillä ajatuksella, että aivot (jotka ohjaavat toimintaamme turhankin usein ei-toivotulla tavalla) hahmotetaan selkeästi omaksi osakseen minuutta, eli meidät itsemme toiseksi osaksi. Kerroin asiakkaalle konkreettisen esimerkin siitä, kuinka moni taantuu äärimmäisen stressaavissa/traumoja herättelevissä tilanteissa kuin pienen lapsen tasolle. Tämä johtuu aivojen tunneosan puolustusreaktiosta ja johta mm. siihen, että yhteys järkiaivoihin sulkeutuu. Kerroin myös tavan toimia tällaisissa tilanteissa niin, että saa järkiaivonsa takaisin käyttöön ja pystyy selviytymään vastaavista tilanteista paitsi nopeasti, usein myös jopa ennaltaehkäisevästi: voimme kuvitella, että sisällämme (tunneaivoissa) asuu aina se pieni minä, joka kaipaa oikeanlaista hyväksyntää ja lohdutusta sekä huolenpitoa, jotta se voi hyvin ja jaksaa vaikeiden tilanteidenkin yli kunnialla. Asiakas piti ajatuksesta ”pikku-minästä”, jonka voi ajatella olevan minuuden yksi puoli (ULKOISTAMISTA) ja josta tulee pitää itse nyt aikuisena hyvää huolta –aivan niin kuin toivoisi, että sitä olisi kohdeltu silloin kun oli oikeasti pieni. Kävimme läpi tekniikoita käydä keskustelua itsensä kanssa ja kuinka pikkuhiljaa voi treenata aivoja toimimaan vaikeissakin tilanteissa yhä enemmän itselle hyväksyttävällä/toivotulla tavalla. Tämän ulkoistamisen avulla asiakkaani pääsi irti siitä ristiriidasta, että hän joutui soimaamaan itseään huonosta käytöksestä (negatiivinen sisäinen puhe), jonka tiesi johtuvan haasteistaan, jotka hän olisi halunnut hyväksyä. Ulkoistamisen avulla hän pystyi lopultakin tarttumaan kipeimpään haasteeseensa, ja lähteä harjoittelemaan elämää sen kanssa. Ulkoistaessaan oman tunne-minänsä (pikku-minä) hän pystyi lopultakin suvaitsemaan tämän puolen itsestään, antamaan sille armoa ja käymään hyväksyvää ja ymmärtäväistä keskustelua tämän puolensa kanssa.
Myönteisen tarinan voiman sain huomata haastavimman valmennettavani kanssa kahden vuoden säännöllisen työskentelyn aikana. Asiakas ei tuottanut paljoa puhetta tapaamisten aikana, jos se ei häntä huvittanut tai koskenut hänen kiinnostuksenkohteitaan. Olin täysin kokematon nepsy-valmentaja, joten päätin hyödyntää kaikkia niitä taitoja joita olin aiemmalla työurallani kartuttanut. Onnekseni ratkaisukeskeinen ajattelutapa on hyvin luontaista minulle, joten huomasin alusta saakka toimivani jokaisella valmennuskerralla ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti. Käyttäessäni apunani MAPS.ia, luovia menetelmiä, toiminnallisia menetelmiä sekä psykoedukaatiota, huomasin aina lopputuloksen sen, että asiakkaan elämästä tuntui löytyvät paljon enemmän negatiivisia asioita kuin positiivisia. Jossain vaiheessa valmennusprosessia aloin huomata negatiivisia tunteita itsessäni kyseisen asiakkaan kanssa ja lopulta ymmärsin kuluttavani liikaa aikaa ja energiaa yhden asiakkaan eteen. Päätin lyödä jarruja rattaisiin. Johtuiko se sitten mindfulness-kurssin opeista, ammattikirjojen herättämistä ajatuksista, tai vain sisäisestä halustani päästä tämän ihmisen ”pään sisään” niin että pystyin ymmärtämään häntä, huomasin kokeilevani uusien työmenetelmien sijaan pelkästään uutta työskentelytapaa kyseisen asiakkaan kanssa. Koska asiakas tuntui sulkevan jokaisen vuorovaikutustilanteen ajatuksella ”et sinä ymmärrä”, päätin kokeilla työskentelyä täysin hänen tavallaan, hänen ehdoillaan, hänen vointinsa ja voimavarojensa mukaan, hänen lähtökohdistaan. Olin toki tehnyt tätä aina kaikkien asiakkaideni kanssa, mutta kyseinen yksilö kaipasi selvästi entistä vahvempaa herkkyyttä toimia JUURI HÄNEN TAAJUUDELLAAN, jotta pääsin hänen ymmärryksensä piiriin. Jouduin opettelemaan hänen kanssaan oman tavan ohjata valmennustilanteita, pitää taukoja, esittää asioita, houkutella vuorovaikutukseen, antaa tilaa, ja aistia kaiken tämän tarpeen kovin eleettömästä ja puheettomasta henkilöstä. Ilokseni sain huomata, että työni tuotti tulosta ja aloimme asiakkaan kanssa nauttia valmennustilanteista paljon enemmän. Löysimme huumorin helpottamaan yhteistä työtämme ja pääsimme aitoon rinnallakulkija-suhteeseen, kun uskalsin luottaa siihen, että hänen tapansa olla ja elää on hyvä ja toimiva. Kyseisen asiakkaan kanssa jouduin siis rakentamaan ensin myönteisen tavan olla hänen kanssaan ja myönteisen tavan nähdä hänet hänen omista lähtökohdistaan käsin, jotta pystyin löytämään ne valtavat vahvuudet ja myönteiset piirteet jotka hän omasi, mutta jotka olivat jääneet piiloon vääränlaisen lähestymistavan vuoksi! Tämän läpimurron jälkeen en joutunut edes tekemään paljoa töitä löytääkseni asiakkaan elämästä myönteisiä asioita ja vahvuuksia, sillä ne olivat olleet hänelle läsnä koko ajan. Ympäristön vaikeus nähdä tätä asiakkaan myönteistä tarinaa johtui vain osaamattomuudesta katsoa ja kuunnella oikealla tavalla, oikeasta näkökulmasta, hänelle tärkeistä asioista ja HÄNEN myönteisestä tarinastaan käsin! Yhteisen sävelen löydyttyä valmennus alkoi tuottaa tulosta ja asiakkaan tavoitteet etenivät ja lopulta ne saavutettiin hyvin lyhyessä ajassa.
Uudelleenmäärittely on aina ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin helppoa, sillä olen aina halunnut nähdä asioista eri puolia ja tämä uteliaisuus on luonut minulle piirteen löytää asioista aina myös positiivisia, myönteisiä, hyödyllisiä ja rakentavia puolia. Myös myönteisen tarinan etsiminen ja ongelmien ulkoistaminen ovat uudelleenmäärittelyä, mutta puhtaimmillaan uudelleenmäärittelyn kokemuksistani muistan erään asiakkaan, jolla oli ollut kova menneisyys ja jonka ongelmat olivat kasautuneet ajan myötä valtavaksi vyyhdiksi. Kävimme valmennustapaamisissa alkuun läpi helpoimpia, pienimpiä ja hyvin konkreettisia asioita, joihin pyrimme vaikuttamaan. Ajan kanssa kokonaiskuva asiakkaan historiasta alkoi muodostua ja luottamuksellisen suhteen ansiosta myös syventyä. Lopulta pääsimme monen ongelman alkujuurille, ja koska valmennuksessa ei tehdä terapiaa, päätin kokeilla vaikeiden asioiden käsittelyssä uudelleenmäärittelyä. Piirsin ja kirjoitin konkreettisesti asiakkaan kertomaa tarinaa fläppipaperille, jotta saimme selkeästi määriteltyä ”lähtötilanne” asiakkaan näkökulman mukaan. Kuvan hahmotuttua aloin uudelleenmääritellä saamaamme kuvaa sekä avointen että suljettujen kysymysten avulla. Uudelleenmäärittelyn avulla löysimme asiakkaan toimintatavoista myönteiset puolet ja saavutimme ymmärryksen siitä, miksi hän on toiminut niin kuin on toiminut. Vertailemalla ja käymällä läpi erilaisia vaihtoehtoisia toimintatapoja hänen läheistensä esimerkeillä, löysimme useita vaihtoehtoisia toimintatapoja ja saavutimme ymmärryksen myös siitä, kuinka kaikissa erilaisissa toimintatavoissa on jotain hyvää ja jotain huonoa. Tämän avulla asiakas pääsi irti valtavasta syyllisyyden taakasta, joka oli syntynyt siitä kuvitelmasta, että hän olisi toiminut jollain tavalla väärin. Tämän lisäksi hänen ymmärryksensä laajeni hänen läheistensä toimintatapoja kohtaan, ja hän pystyi suvaitsemaan/hyväksymään ne. Lopputuloksena näistä eri ymmärryksen tasoista syntyi ymmärrys siitä, että kenenkään tapa ei ole oikein tai väärin, hyvä tai huono, vaan erilaiset ihmiset käyttävät itselleen sopivia toimintatapoja. Uudelleenmäärittelyn avulla asiakas kykeni pääsemään irti menneisyyden kahleesta ja ottamaan askeleen kohti uudenlaista tulevaisuutta –joutumatta muuttamaan itseään mahdottomaan muottiin.
Kaikkia kolmea edellä mainittua menetelmää olen toteuttanut (työ)elämässä usein myös ilman varsinaista työskentelyä. Tämä on tapahtunut kiinnittämällä tarkkaa huomiota ja kritiikkiä siihen, millä tavalla puhun työstäni, asiakkaistani, työni kohderyhmästä, itsestäni ja ylipäätään ihmisenä olemisesta. Avaan usein sanojen merkityksiä selventämällä, että mitä tarkoitan käyttäessäni tiettyä sanaa tai sanontaa. Asiakkailleni kerron usein, etten puhu neuropsykiatrisista häiriöistä tai oireista, koska en näe nepsy-piirteitä sairauksina vaan ihmisenä olemisen eri muotoina. Samaisesta syystä en puhu yleensä oikeasta ja väärästä, vaan erilaisista vaihtoehdoista. Minun maailmankuvassani ei ole olemassa normaalia eikä epänormaalia. On vain eri kulttuureissa eri tavoin määriteltyjä asioita sekä erityisiä ja ainutlaatuisia ihmisyksilöitä. En puhu mielelläni nepsy-kuntoutuksesta, koska nepsy-henkilöiden ei minun ajatusmaailmassani tarvitse ”kuntoutua” johonkin tiettyyn malliin: sen sijaan puhun suvaitsevaisuudesta, sensitiivisyydestä, yksilöllisyydestä ja uskaliaisuudesta heittäytyä maailmaan, jossa asioita ei voi luokitella, järjestää ja hallita, vaan jossa voi oppia joka päivä uutta ja jossa jokainen päivä on varmasti erilainen ja mielenkiintoinen –jos vain uskaltaa avata sille silmänsä. ;)
