Luopumisesta ja minimalismista
6. syyskuuta 2017
“Jostain on luovuttava, että jotain voi saada.” “Kun antaa, voi saada takaisin enemmän.” “Kun luopuu, saa tilaa tärkeimmille.” Mistä sinä olisit valmis luopumaan itselle tärkeän asian vuoksi?
Luopuminen ja minimalismi eivät ole ratkaisuja kaikkiin nykyajan ihmisen ongelmiin, eivätkä ne ole itsessään arvokkaita ja hienoja asioita, elleivät ne vastaa johonkin tarpeeseen elämässä. Uskon kuitenkin, että jokaiselle tekee hyvää PYSÄHTYÄ aina välillä sen äärelle, mitä pitää itsestäänselvänä, ja pohtia sitä, mitä kaikkea oikeasti tarvitsee hyvään elämään ja onneen.
Minulle minimalismi tarkoittaa sitä, että kysyn vähän väliä itseltäni “tarvitsenko tätä todella?”. Näitä valinnan hetkiä on elämässämme valtavasti joka päivä ja jokainen valinta ja jokainen päivä on siksi mahdollisuus myös valita toisin. Suurimmalle osalle juuri tämä pysähtyminen pohdinnan äärelle tuottaa eniten hankaluuksi, ja seuraava haaste onkin oman maailmankuvan avaaminen sille, että toisinkin voi valita. Emme useinkaan elä olosuhteiden pakossa, vaan sisäisten uskomustemme vankeina.
Sana “tarvita” tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Joillekin se tarkoittaa “selviänkö hengissä ilman tätä” ja osalle “haluanko luopua tästä”. Jokainen voi itse määritellä omat tarpeensa. Valmentajan työssäni en korosta pelkästään selviytymisen kannalta oleellisia tärkeitä asioita, vaan laajemmin ihmisen koko hyvinvointia edistäviä tarpeita. Kaikilla meillä ihmisillä on pohjimmiltaan samat tarpeet jaetun ihmisyytemme kautta, mutta jokainen ilmentää ja tyydyttää niitä valitsemillaan tavoilla. Näin ajateltuna luopuminen ja minimalismi on jokaisen itselleen luomat rajat sen mukaan, missä kenenkin yksilölliset hyvinvoinnin rajat menevät. Toisin sanoen voi kysyä omia tarpeitaan huomioiden “Mitä ilman voin elää hyvää elämää?” (=luopumista), tai “Mikä riittää minulle hyvään elämään?” (=minimalismia).
Kun luopumisesta tulee valinta
Yrittäjyys on ollut minulle mahdollisuus toteuttaa ja kehittää itseäni aivan uudella tavalla ja tasolla sekä intensiteetillä, kuin palkkatyössä. Mutta kaikella on hintansa. Yritykseni vuoksi olen saanut luopua hyvin monesta tärkeäksi luulemastani asiasta, kuten varmuuden ja turvallisuuden tunteesta, työkavereista ja työyhteisöstä, selkeistä työajoista, säännöllisestä tulosta ja näiden myötä monista yleellisyyksistä kuten shoppailusta sekä monista aikaa vievistä harrastuksista. Näin lyhyesti sanottuna.
Intohimoni, jota koen yrittämistä ja yritystäni kohtaan, on kaivanut minusta esille todellisen minimalistin - itseasiassa sellaisen, joksi olen pyrkinyt vuosikausia! Ensimmäisenä yrittäjävuotenani en ostanut mitään mikä ei ollut aivan pakollista (esim. ruoka on) tai erittäin suotavaa (yhden ripsivärin hankin jotta vaikutan huolitellulta töissä). Seuraavana vuonna sain tarpeekseni kituutuksesta ja huomasin ettei kaikesta yleellisyydestä luopuminen ollutkaan minun juttuni. Mutta nyt minun oli helpompi tehdä aitoja valintoja siitä, mihin haluan vähät varani käyttää! Olin elänyt niin kauan ilman yleellisyyksiä, että ymmärsin paljon selvemmin niiden arvon itselleni ja tein valintoja enemmän aidoista hyvinvointini tarpeista, kuin vain tottumuksesta.
Palatessani rahan kuluttamiseen tein luonnollisesti myös vääriä valintoja, sillä mieli ja aivot lähtevät hyvin nopeasti kertomaan omaa tarinaansa siitä, mikä meille olisi hyväksi. Yleensä ne tavoittelevat nopeita palkintoja ja nopeita hyvän olon fiiliksiä, joiden jatkumiseksi jotain on saatava koko ajan lisää. Mutta huomatessani näitä vääriä tapoja vastata tarpeisiini muistin taas vanhan viisauden siitä, että jokainen hetki voimme valita uudelleen. Valitsin uudelleen niin kauan kunnes löysin itselleni sopivat tavat elää hyvää elämää.
Luopuminen on arvojen punnitsemista
Se, että rahaa on tai käyttää vähän, ei sinällään ole ongelma, vaan haasteita aiheuttaa myös se arvoristiriita, mistä kaikesta on valmis luopumaan. Itse olen aina ollut kuukausilahjoittajana useammassakin hyväntekeväisyysjärjestössä ja mm. näistä jouduin luopumaan yrittäjyyteni myötä - koska en voinut olla varma onko tililläni joka kuukausi enää ylimääräistä rahaa jaettavaksi muille. Helpottaakseni tätä luopumista ajattelin kuitenkin, että jokainen antaa siitä mitä itsellä on paljon, ja itse pystyn antamaan tällä hetkellä enemmän tekemällä valmennusta yrittäjänä, kuin antamalla joitain kymppejä joka kuukausi hyväntekeväisyyteen.
Shoppailua olen aina vihannut, joten siitä luopuminen oli minulle helppoa. Se vastasi täysin arvojani ja samalla helpotin elämääni, koska aamuisin on paljon mukavampi valita vaatteita kaapista, jossa ei ole liikaa tavaraa. Nykyään ostan vain asioita joita oikeasti tarvitsen (esim. kun housut menevät rikki) tai kun teen todellisen löydön.
Turhasta kosmetiikasta luopuminen oli minulle helppoa, koska olin harjoitellut sitä jo pari vuotta. Onnistuin siinä siksi helposti. Tämä ei olisi ollut helppoa vielä joitain vuosia sitten, kun kauppareissullekin piti laittautua. Valmentajana tiesin kuitenkin, että KAIKKEA voi harjoitella ja kaikessa voi onnistua, kun jaksaa sinnikkäästi opetella uutta tapaa tarpeeksi kauan. Kaipasin sitä tunnetta, kun pystyn katsomaan itseäni peilistä myös ilman meikkiä ja kokemaan itseni kauniiksi. Kaipasin myös samaa katsetta muita ihmisiä kohtaan, sillä kauneuden huomaaminen naisista ilman meikkiä oli hankalaa, kun arvosti maskia niin paljon. Arvoni ohjasivat minua luopumaan maskista, jotta voisin nähdä luonnollista kauneutta kaikissa ja kaikessa.
Ulkomaan matkoista luopuminen tuntui ajatuksena kaikkein vaikeimmalta, mutta kokeilemalla siitä luopumista pääsin käsiksi pitkään haaveilemaani kotimaan matkustamiseen. Vaihdoimme lentokoneen autoon ja samalla pääsimme helpommalla, kun koirallekaan ei tarvinnut enää hankkia hoitajaa: hän pääsi mukaamme nauttimaan elämästä oman laumansa kanssa. Nykyään olen valmis lentämään ulkomaille silloin tällöin, mutta kotimaan matkailusta on tullut myös toinen tapa matkustaa, josta haluan pitää kiinni.
Kulttuuri ja viihdepalvelut ovat usein jättäneet suuhuni karvaan maun vaikka itse esitys olisikin ollut huikea. Olen huomannut ajatelleeni usein erilaisten viihdepläjäysten jälkeen, että olisinhan voinut käyttää tämänkin rahan ja ajan vaikka koirani kanssa ulkoiluun, ratsastamiseen, tai ystävien ja mieheni seurassa viihtyen. Kulttuurista ja viihteestä luopuminen oli minulle loppupeleissä siis helpotus, kun en joutunut kokemaan niiden tuomaa arvoristiriitaa.
Kulutushysteerinen lahjakulttuuri on puistattanut minua jo pitkään, mutta olen aina nauttinut valtavasti muiden huomioimisesta. Lahjojen hankkimisesta luopuminen oli minulle siksi vaikeaa ja vaati paljon henkistä työtä. Irtauduttuani kuitenkin lahjojen hankkimisesta hetkeksi kokonaan, en voinut enää palata takaisin vanhaan. Ymmärsin, että krääsä ei voi koskaan korvata sitä, mikä lahjakulttuurissa on kaikkein tärkeintä: toisen huomioiminen. Annan tätä nykyään mieluiten arvokkaimpia asioitani, aikaa ja rakkautta, olemalla läsnä niiden ihmisten elämässä, keitä haluan huomioida. Annan heille suoraa huomiota sen sijaan että välittäisin huomiotani tavaran muodossa.
Lopuksi päästään vielä niihin luopumiskohteisiini, jotka ovat minulle ehkä kaikkein vaikeimpia: herkuttelu ja harrastukset. Herkuttelu on ollut minulle aina helppo ja kohtuuhintainen tapa hemmotella, lohduttaa palkita sekä huomioida itseäni. Herkuttelun voi myös jakaa läheisten kanssa ja siinä on hyvin paljon sosiaalisia elementtejä, vaikka herkkuttelisikin vain itsekseen. Herkkujen suhteen olen ottanut käyttöön valmentavan otteen itseni kanssa, eli joka kerta kun olen herkutteluvalinnan edessä, pysähdyn hetkeksi miettimään asiaa ja havainnoimaan: Mistä herkkuhimoni nousee ja mitä se minulle kertoo? Yritänkö hoitaa sillä huonoa fiilistä vai koenko ansainneeni jostain pienen palkinnon? Mitä kehoni kaipaa, vastaako herkku sen tarpeeseen vai aiheuttaako se päinvastoin hallaa sille? Kuinka paljon herkkuja olen syönyt viimeaikoina, olenko herkutellut jo liikaa? Voinko vastata herkkuhimooni jollain toisella tapaa, kuten teellä? Onko herkkuhimoni sittenkin viesti nälästä tai janosta? Käymällä aitoa keskustelua itseni kanssa olen päässyt hyvään tasapainoon, jolloin pysyn kohtuudessa.
Kaikkein haastavin osuus luopumisen tiellä on ollut harrastusten lopettaminen. Olen aina harrastanut paljon ja olen aina kaivannut mieltä innostavaa ja haastavaa tekemistä vapaa-ajalleni. Nyt kun yrittäminen vastasi tähän kaipuuseen, ja kaipasin elämääni joustoa ja lisäaikaa, olin suuren arvoristiriidan edessä: minun piti luopua harrastuksista, vaikka olin aina ajatellut, että ilman niitä ei voi elää. Onneksi tulin asian suhteen järkiini ja ymmärsin, että sisäinen ääneni oli aivan oikeassa. Harrastuksista ei kannata luopua. Siksi tein kompromisseja, eli luovuin kalliista ja sitoutumista vaativista harrastuksista jolloin sain joustoa ja vapautta, mutta pidin helpoimmat ja halvimmat, kuten juoksu, jooga, luistelu ja hiihto.
Luopumisen harjoittelu auttaa
Luopuminen on syklistä, niin kuin kaikki elämässä. Se muuttuu koko ajan meidän, elämän ja tarpeidemme muuttuessa. Elämässä on hyvä opetella luopumista, koska sitä joutuu tekemään kuitenkin elämän myötä. Luopumisen harjoittelu on helpottanut yleisesti elämässä tapahtuvaa luopumista ja huomaan siirtyväni entistä helpommin aina eteenpäin erilaisten luopumisten jälkeen. Tiedän, että tulen selviytymään, vaikka joutuisin luopumaan mistä vain asioista elämässäni, koska harjoitan koko ajan elämää sen tunteen kanssa, joka luopumisesta syntyy.
Tiedän myös, että luopumalla voin saada jotain muuta, jotain uutta ja joskus jopa jotain parempaa. Luopumalla yleellisyyksistä, oravanpyörästä ja stressaavasta elämästyylistä olen saanut asioita jotka ovat minulle paljon arvokkaampia: luovuutta, aikaa, näkemystä, uskallusta, rohkeutta, kokemuksia, itsetuntemusta, itsetuntoa, läsnäoloa, rakkautta, ymmärrystä, myötätuntoa, mahdollisuuksia, inspiraatiota ja ennenkaikkea aidosti minun näköistäni elämää. =)
Luopuminen ja minimalismi ovat helpottaneet ja parantaneet huomattavasti elämääni myös mm. poistamalla akneni kun en enää myrkyttänyt itseäni niin suurella määrällä kosmetiikkaa, nostamalla itsearvostukseni pilviin kun huomioin aidot tarpeeni paremmin, parantamalla terveyttäni kun stressaan vähemmän ja teen itse kaikki ruokani (kohtuuhinnalla), jne. Yhteiskunnallisesti tai yhteisöllisesti vaikeina aikoina on hyvä miettiä myös yhteisöllistä minimalismia, eli laajempaa ajatusta siitä “Tarvitseeko yhteisömme/yhteiskuntamme todella tätä?” Mikään luopumisen kohta ei ole mahdotonta, jos on valmis miettimään luovasti kuinka asian voi järjestää. ;) Tsemppiä luopumisharjoituksiin!
