Ihmisyyden normalisointi
10. toukokuuta 2017
Aivot, eli mieli, sekä keho reagoivat luonnollisesti erilaisiin asioihin ympäristössä. Olemme kuitenkin monet etääntyneet niin kauas näistä automaattisista toimintatavoista, että pidämme niitä helposti ongelmina ja oireina. Esimerkiksi monet mielenterveyshaasteet, ahdistus, pakkotoiminnot, huonot tavat, motivaatiohaasteet jne. ovat sidoksissa hyvin luonnollisiin prosesseihin ihmisyydessä. Ihmisen käyttäytymisessä näkyy hänen reagointitapansa itsestä ja ympäristöstä tuleviin asioihin paitsi yleisesti tiedetyillä tavoilla, myös yksilöllisesti. Kaikki reaktiot ovat yritystä sopeutua ympäröivään tilanteeseen parhaiten osaamallaan tavalla. Jos ihminen ei osaa toimia yleisesti hyväksytyllä tavalla, voi reaktio näyttäytyä ulkopuolisista epäsopivalta ja jopa huonolta käytökseltä.
Nykyinen medikalisaatio-ajattelu on ohjannut meitä diagnosoimaan kaikkea poikkeavuutta ja erilaisuutta, sekä hakemaan hoitoa, parannusta ja nopeita ratkaisuja kaikkeen. Tämä on kuitenkin pitkälle vietynä kyseenalaista, koska se ohjaa meitä ajattelemaan että ihmisyyteen luonnostaan liittyvät asiat olisivat pelkästään ongelmia. Monen oireen ja reaktion tarkoitus on päinvastoin auttaa ihmistä muuttamaan vaikeuksia aiheuttavia asioita tai sopeutumaan vaikeisiin olosuhteisiin. Oireet kertovat vaikeuksista, joihin ihminen tai keho pyrkii löytämään ratkaisun mahdollisuuksiensa mukaan. Jos hoidetaan vain oireita, ei perusvaikeutta tulla koskaan kohdanneeksi ja ongelmat jatkuvat tai muuntuvat. Tällöin puhutaan mm. liitännäisoireista ja sekundääriongelmista.
Myös reaktioitamme medikalisoidaan ja lokeroidaan nykyään hyvin nopeasti jos ne koetaan ympäristön puolesta häiritseviksi. Tästä syntyy käyttämämme määritelmä häiriö. Jokin yleinenkin asia on voitu määritellä häiriöksi kun se koetaan häiriöksi ja haluttaisiin hoitaa pois. Ylihygieenisyys on siis havaittavissa myös ihmisyyteen liittyvissä luonnollisissa asioissa, joita ei haluta osaksi elämää ja jotka halutaan siivota pois.
Normalisointi, ihmisyyden hyväksyminen
Valmennustyössä käyttämäni normalisointi on ymmärrystä ihmisyyden eri puolten luonnollisuudesta. Kaikkia asioita ei pystytä “hoitamaan pois päiväjärjestyksestä” ja silloin niiden kanssa on opittava elämään. Vaikeastakin asiasta tulee normaalia sellaisen yksilön ja lähipiirin elämässä, jotka elävät päivittäin häiritsevän asian kanssa. Määrittelemällä asioita häiriöiksi saamme aikaiseksi yksilön syyllistämistä siitä, että hän on jollain tavalla vääränlainen tai toimii biologisesti väärällä tavalla. Normalisoimalla suhtautumistamme vaikeuksiin voidaan kuitenkin helpottaa asiaan liittyvää sosiaalista painetta, jolloin yksilö tai perhe voi keskittää voimansa niiden asioiden työstämiseen, joihin voidaan sillä hetkellä vaikuttaa. Esimerkiksi neuropsykiatrinen piirteisyys ei poistu tai hoidu ihmisestä koskaan, sillä kyseessä on kehityksellinen ja biologinen (kehollinen) ominaisuus, mutta se ei tarkoita etteikö nepsy-henkilö ja hänen perheensä voisi kehittyä, kasvaa ja oppia asioita aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa meistä.
Normalisoinnin tarkoitus ei ole vähätellä ongelmia, eikä se poista sitä tosiasiaa, että vaikeuksista kärsivää yksilöä ja perhettä on autettava. Normalisoinnilla poistetaan kuitenkin turha mystisyys ja pelot asiaa kohtaan. Vahvat tunteet usein pahentavat ja vaikeuttavat entisestään meidän suhtautumista vaikeisiin asioihin, kapeuttavat aivojen toimintaa, vievät huomion ja energian, ja estävät siten etsimästä aktiivisesti erilaisia konkreettisia ratkaisuvaihtoehtoja vaikeaan tilanteeseen. Elämän vaikeuksien edessä tunnekuormalta on vaikea välttyä, mutta siksi juuri vastapainoksi tarvitaankin normalisointia.
Normalisointi auttaa esim. nepsy-henkilöitä ymmärtämään itseään paremmin, kun ymmärretään ja hyväksytään että erilaiset haasteet on normaalia nepsy-henkilöille. Näihin haasteisiin etsitään helpotuskeinoja ja ratkaisuja (esim. valmennuksessa), mutta kaikkea ei pystytä neutralisoimaan. Sillon nepsy-henkilön ja hänen läheisten on helpompi elää jokapäiväistä arkea kun vaikeat asiat on hyväksytty osaksi omaa elämää. Ilman hyväksyntää asiaan ei pystytä vaikuttamaan, koska ilman hyväksyntää taistelee haasteita vastaan. Silloin energia kuluu taisteluun, kun se kannattaisi käyttää elämän ja ympäristön muokkaamiseen niin, että ne eivät provosoisi haasteita, vaan tukisivat hyvää elämää.
Syy-seuraussuhteiden avaaminen
Haasteiden normalisointi auttaa vaikeuksien kanssa elävää yksilöä tai perhettä myös elämään vaikeuksien aiheuttamien vaatimusten mukaan, kun energiaa ei tarvitse kuluttaa ongelmien piilottamiseen, itseltä tai muilta. Avoimuus on monelle henkilölle tapa luoda parempi suhde itseen sekä ympäristöön, kun vaikeuksiin voi suhtautua ymmärtävämmin ja tukevammin. Sanon usein asiakkailleni ”tuo on mielestäni aivan normaalia tilanteessa, jossa elät”. Autan tällä asiakasta näkemään syy-seuraus-suhteita ja avaan hänelle näkemystä myös olosuhteiden vaikutuksista meihin ihmisiin. Kukaan ei voi biologialleen mitään, eikä moni pysty vaikuttamaan ympäristöön jossa elää. Näillä asioilla on kuitenkin perustavanlaatuinen vaikutus meihin ja elämäämme, joten emme voi olla huomioimatta niitä. Ei kukaan sanoisi rammallekaan, että kävele nyt vaan kun olet saanut jo ihan tarpeeksi harjoitella liikkumista pyörätuolilla. Tai huononäköiselle että lue nyt ilman laseja.
Miksi sitten suhtaudumme moniin vaikeuksia kohdanneisiin ihmisiin aivan niin kuin he jostain syystä olisivatkin vapaita kaikista fysiikan ja ihmisyyden laeista, ja heidän pitäisi pystyä toimimaan vaikeuksistaan huolimatta!? Kuinka voimme pitää ongelmana sitä, että esimerkiksi ADHD-oireinen lapsi ei pysty koulussa toimimaan vaatimusten mukaan!? Kenelle voi olla yllätys, että keskittymisvaikeuksinen henkilö ei voi keskittyä!? Vaikka ongelma on ilmennyt silmien edessä päivittäin!? Törmään liian usein tilanteisiin, jossa ympäristö on lyönyt hanskat tiskiin ja tuskastunut siihen, että nepsy-oireinen henkilö ei edelleenkään pysty johonkin asiaan, vaikka sitä on jauhettu jopa vuosia. Ongelmahan ei tässä vaiheessa olekaan enää se, että henkilö ei pysty asiaan jota häneltä odotetaan, vaan se, että hänelle jatkuvasti luodaan vaatimuksia, joihin hän ei pysty.
Me voidaan siis myös vahvistaa ja luoda itse ongelmia luomalla liian suuria odotuksia, vaatimuksia ja normeja, kun meidän olisi hyvä vain hyväksyä tilanteet ja ihmiset sellaisina kuin he ovat ja etsiä vaatimusten sijaan ratkaisuja ja keinoja tukea ja auttaa ihmisiä vaikeuksien yli tai niiden kanssa. Tämä tarkoittaa että jokainen saisi tukea tarpeidensa mukaan: huononäköinen silmälasit, rampa pyörätuolin ja nepsy-henkilö mukautettua tukea. Normalisoimalla (”tilanne on nyt tällainen”) voimme aidosti pysähtyä katsomaan tilanteita yksilön ja perheen omista lähtökohdista käsin, jolloin voimme löytää varmemmin ratkaisuja, joilla voimme helpottaa vaikeuksia ja siten oireita.
Myötätunto
Myötätuntoa tarvitaan silloin, kun ihminen on kohdannut elämässä vaikeuksia. Me olemme laumaeläimiä, ja tarvitsemme toisten ihmisten tukea. Suhtautumalla myötätuntoisesti kaikkiin ihmisiin -niin itseemme kuin toisiimme- autamme hyväksymään kaikki elämän mukanaan tuomat haasteet. Myötätunnon avulla olemme valmiit asettumaan jokaiseen tilanteeseen avoimesti ja tarkastelemaan siinä vaikuttavia tosiasioita. Myötätuntoisen suhtautumisen avulla näemme siis avoimemmin syy-seuraussuhteita ja voimme alkaa joko purkamaan syitä ja siten seurauksia, tai suhtautumaan itseemme ja toisiimme ymmärtävämmin, kun näemme reaktioiden, valintojen ja käytöksen takana vaikuttavat tosiasiat.
Myötätunto on myös ymmärrystä siitä, että vahingon sattuessa ei ole oikea hetki alkaa jälkiviisaaksi, soimata ja syytellä, vaan nöyrästi ottaa vastaan läsnä oleva tilanne ja toimia sen vaatimusten mukaan. Olla läsnä, tukena, lohduttaa, kuunnella, ottaa vastaan se mitä toinen ei pysty pitämään itsessään, käsitellä yhdessä vaikeita tunteita tai tilannetta ja ymmärtää, että juuri nyt ei pysty ”parempaan”. Juuri nyt tämä on tärkeintä, ja muiden toimenpiteiden aika on myöhemmin.
Toisen ihmisen oireiden rajaaminen, kontrollointi ja niistä rankaiseminen siirtävät ongelmaa, eivät ratkaise sitä. Jos ongelmat halutaan ratkaista, on niihin tartuttava avoimesti, katsomalla vaikeutta silmästä silmään, tutkimalla sitä ja selvittämällä mistä tarpeesta vaikeus kertoo. Myötätunnon avulla jaamme itsellemme ja toiselle ymmärrystä ja hyväksyntää, ja luomme maaperää haasteiden aidolle kohtaamiselle. Nepsy-henkilöitä tukiessa meidän täytyy muistaa, että toinen ihminen haluaa olla varma siitä, että olemme aidosti hänen puolellaan, ennen kuin hän voi avauta ja paljastaa heikoimmat kohtansa ja alkaa yhdessä tutkimaan ja muokkamaan niitä. Myötätunnolla voimme osoittaa ymmärryksemme toisen tuskasta, vaikeuksista ja valinnoista, ja myötätunnolla voimme lievittää tuskaa sekä suhtautua vaikeuksiin lempeästi mutta kohdaten ne aidosti.
Luodaan yhteys
Normalisoimalla ihmisyyden eri puolia luomme yhteyttä toisiin ihmisiin, samaistumisen kokemusta, kun voimme jakaa yhteisiä ihmisyyden kokemuksia. Häpeän suurin syy on kuvitelma siitä, että ”olen varmasti ainut joka kokee tällaista tai on tällainen”. Normalisoimalla ihmisyyttämme rakennamme siltoja kohti toisiamme, olimme sitten kuinka erilaisia tahansa. Normalisoimalla voimme myös löytää kosketuspintaa myötätuntoiseen suhtautumiseen, kun ymmärrämme, että loppupeleissä meillä kaikilla on samat perustavanlaatuiset tarpeet, jotka haluavat tulla täytetyiksi, vaikka jokainen ilmentää näitä tarpeista eri tavoin. Myötätuntoinen ihminen aistii mikä tarve on päällimmäisenä vaikeuden kohdanneella ihmisellä ja auttaa sen täyttämisessä.
Me olemme kaikki ihmisinä vajaita ja siksi tarvitsemme toisiamme, täydentämään itseämme. Me tarvitsemme toisiamme voidaksemme kohdata kipeimmät kohtamme itsessämme ja päästäksemme niiden yli, voittaaksemme pelkomme ja kehittyäksemme ihmisinä. Ihminen tulee ihmiseksi vain toisten ihmisten avulla. Ensi kerralla, kun sinussa herää tarve puhua toisesta häiriöisenä, vaikeana, haastavana tms., muista, että mitä vaikeampaa sinulla on hänen kanssaan, hänellä on todennäköisesti tuplasti vaikeampaa ja silti hän sinnittelee. Voisitko siis mennä vielä vähän matkaa häntä vastaan? =)
Me ollaan hypätty minun näkökulmastani historiallisesti erilaisuuden häpeästä erilaisuuden dramatisointiin. Emme halua sietää erilaisuutta, sitä että asiat eivät menekään niin kuin pitäisi. Parasta olisi varmaan tässäkin asiassa löytää kultainen keskitie. Ja hyväksyä, että meissä ihmisissä on kaikissa hyvin paljon erilaisia puolia ja toimintamekanismeja, joista emme tunne vieläkään kaikkia. Ja että elämä sattuu heittämään tiellemme jatkuvasti tilanteita, joissa emme vain pysty kaikki toimimaan odotusten mukaisesti. Ihminen on äärimmäisen sopeutuvainen eliö, ja erilaiset oireet ovat ennen kaikkea osoitus kyvystä yrittää pärjätä parhaansa mukaan. Ratkaisukeskeisestä näkökulmasta oireisiin voi siis suhtautua ymmärtäen niiden funktio: auttaa ihmistä muuttamaan ympäristöään, sopeutumaan vaikeuksiin ja selviytymään niistä. Oire on merkki siitä, että ihminen tai perhe yrittää, mutta ei ole löytänyt oikeasti toimivaa keinoa. Moittiminen ei auta, vaan he selkeästi kaipaavat ulkopuolista apua ja tukea, jossa lyödään viisaat päät yhteen ja etsitään yhdessä keinoja helpottaa vaikeuksia ja elää kaikkien ihmisyyden puoliensa kanssa hyvää ja merkityksellistä elämää.
